keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Ostin ja myyn!

Aluksi tahdon toivottaa Sonnelan uudet lukijat tervetulleiksi ja pahoitella kaikille muillekkin, että järkeviä postauksia ei ole hetkeen näkynyt!

Viimepostaus oli sunnuntaina ja itseasiassa huijasin, nimittäin nukuin tällöin sittenkin muutaman tunnin! En osaa enää nykyään valvoa kokonaisia öitä, joka ei sinänsä ehkä ole ollenkaan huono juttu. ;D

Otetaan nyt sitten pikakelaus mitä tässä su-ke on tapahtunut.

Sunnuntaina nukuin myöhään enkä tehnyt mitään mainittavaa, sillä olin sekaisin unirytmistä.

Maanantaina
sitten palasin takaisin normirytmiin, eli yliopistolle Saksan maantuntemuksen ja nykyhistorian luennoille. Jos jotain kurssia siellä vihaan, niin tätä! Onneksi enää pari luentoa ja pääsen tenttimään. Vaikka läpipääsyn mahdollisuudet on kyllä suuresti miinuksen puolella..


Kävin myös lenkillä ja olen yrittänyt jopa syödä terveellisesti, lipsahduksiakaan ei ole sattunut, hurraa!

Tiistaina oli taas vaihteeksi löhöilyä, yliopistolla ei ollut mitään, ainoa järkevä asia mitä sain tehtyä oli tiskivuoren purkaminen ja lenkkeily. Niin ja keksin kerrankin hyötykäyttöä Dudenille!


Tuo kirja painaa 2,5 kiloa ja sopii oivasti käsipainoksi (kun en mitään oikeita käsipainoja omista.) Ihan totta, muuta virkaa sille en ole vielä keksinyt, vaikka se oli muka (kallis) tarpeellinen pakkohankinta saksan kielen opiskeluja varten, pah sanon minä!

Tänään (ja muinakin päivinä) on aikani kulunut suurimmaksi osaksi kännykän tuijottamiseen


Tätä se inttileskeys teettää! Onneksi ihan mukavasti on saanut pitää yhteyttäkin kyllä.

Tänään käytiin myös siskon kanssa tarkistamassa kirpparimenekki ja minun saldokseni jäi 43euroa! Hurjaa, sillä tavaraa vein n. 80 €:n edestä joten puolet tavaroista oli viikossa mennyt, huh! Jätettiin kamat vielä toiseksi viikoksi, mutta ihan loistavaa oikeasti! Lopuniltaa vietinkin sitten siskon ja hänen perheensä luona.

Tänään (ja monena muuna epätoivoisena päivänä) olen yrittänyt myös käydä tenttikirjan kimppuun.. En vaan ole mitenkään ehtinyt repimään aikaa/kiinnostusta lukemiselle ja lähes 130 sivun urakasta onkin joku 90 sivua jäljellä perjantain tenttiin. Niinjoo + yksi kirja odottaisi kirjastossa kovasti hakijaansa samaiseen tenttiin... ;D


Ylläolevassa kuvassa näkyy myös tämänhetkeiset kynnet. Tuollaiset ihan perus vain, kärjissä Essien Pink Parkaa ja rajat artclublinerillä. On ollut hirveä kynsikriisi, enkä ole halunnut lakata niitä mitenkään kivasti.. Tulisi se OC Nail Artin tilaus jo!


Jotain kynsijuttuja saapui silti tänäänkin


Vasemmanpuoleiset 10 koristelulakkaa menevät kertalaakista myyntiin, sillä omaan jo samanlaiset. ;Q 2 oikeanpuolimmaista jäävät minulle!

Lakat ovat siis koristelulakkoja, joissa on kaksi päätä, sivellinpää ja ohut kynäpää. Näillä saa tehtyä hienoja juttuja vinomanikyyreihin yms!

Kysyisinkin nyt, onko joku halukas ostamaan noita koristelulakkoja täältä blogin kautta, mikäli kyllä, lähettäkää sähköpostia osoitteeseen blogisonnela@gmail.com, hintaa pyytäisin 1,5e /lakka+ postikulut. Jos halukkaita täällä ei ole, menevät lakat myyntiin Huutonettiin, kunhan jaksan ne päivittää sinne. Myynnissä siis 10 vasemmanpuoleista lakkaa ja nopeat syövät hitaat!

Edit: Varattuna:
musta
hopeanharmaa
valkoinen
sininen
punainen (6. vasemmalta)
vaaleanvihreä

Nyt nukkumaan, huomenna aion olla ahkera..

p.s. rusettimaniani alkaa näkyä muuallakin kuin kynsissä..

2 kommenttia:

  1. Jollei viides ja kuudes vasemmalta + vaaleenvihreä oo menny niin olisin halukas ostamaan ne :]

    VastaaPoista
  2. Jonna: Lakat ovat vapaana, mutta pistäppäs sähköpostia osoitteeseen blogisonnela@gmail.com ! :]

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita! :)